Leppävaaran Sisu ry.
Suunnistusjaosto
Espoorastien tehtäväkuvaukset 2011
Yhteyshenkilön tehtävät
1 valvoo, että kuntosuunnistusjohtaja ja ratamestari ovat varautuneet järjestämään suunnistustapahtuman
2 varaa suunnistuspaikan ennalta hyvissä ajoin, viimeistään kaksi viikkoa ennen tapahtumaa
3 selvittää järjestelyissä ilmenevät epäselvyydet
4 toimii yhteyshenkilönä Espoorastit-asioissa seuran ulkopuolelle
5 seuraa tapahtumien järjestelyjä ja palautetta
6 yhteyshenkilönä toimii vuonna 2011 Eero Leppäkorpi puh 045 7840 3910
Kuntosuunnistusjohtajan (kj) tehtävät
1 varmistaa järjestelytehtäviin nimettyjen tulemisen paikalle hyvissä ajoin ennen tapahtumaa
2 hankkii tapahtumapaikalle tarvittavan materiaalin, jotka on Leppävaaran urheilukentällä Sisun varastossa
3 ottaa mukaansa riittävän määrän osallistumiskortteja (varalle riittävästi painamattomia karttoja). Viime vuoden kävijämäärä vaihteli 64 – 305 välillä.
4 jakaa tehtävät ja johtaa toimintaa tapahtumapaikalla niin, että opasteet ovat paikoillaan klo 16.30 mennessä
5 pysäköinti tulee olla ohjattua hankalassa tapahtumapaikassa, ylimääräinen henkilö varattu pysäköinnin ohjaukseen
6 varaa vaihtorahat kassaan ja tilittää kerätyt maksut Leppävaaran Sisu ry Suunnistusjaoston tilille Sampo 800015-1463484
7 toimittaa yritysten ja yhteisöjen rastisetelit ja liikuntasetelit tarvikelaukussa urheilukentälle
8 vastaa siitä, että tapahtumapaikka jää lähdettäessä siistiin kuntoon
9 tapahtuman jälkeen tarvikkeet palautetaan kentälle seuraavaa kertaa varten
Ratamestarin (rm) tehtävät
1 laatii radat kartta- ja maastotyöskentelyn perusteella: A-rata 7 km ja B-rata 5 km vaativia, C-rata 4 km helppo ja D-rata 1,5-2 km erittäin helppo
Merkittyinä päivinä myös erikoispitkä rata 9 – 10 km tai rastireitti (RR) ja tukireitti (TR). D-radalla käytetään tukireitin rasteja ilman reittiviivaa.
Suunnittelee lähtöpaikan siten, että sinne meno tapahtuu maalin tulospalvelun kautta.
2 mieluiten eri ykkösrastit joka radalla, muutoinkin riittävästi hajontoja
3 luovuttaa suunnitelmansa valvojan tarkastettavaksi hyvissä ajoin niin, että mahdolliset korjaukset ehditään tehdä
4 toimittaa valmiit ratasuunnitelmat ja rastimääritteet tulostusta varten Ikoloille (reeta.ikola@kolumbus.fi ; timo.ikola@kolumbus.fi) viimeistään viikkoa ennen tapahtumaa
5 hankkii kankaiset rastiliput ja Emit-leimasimet
6 tekee tapahtuman ohjeet (valmis pohja kansiossa)
7 tuo valmiit kartat ja lisäksi tyhjiä karttoja tapahtumaan
8 piirtää 1-2 mallikarttaa / rata ja kiinnittää ne alustoille, varmistaa kynien toimivuuden
9 vie rastit maastoon, liput SELVÄSTI näkyviin, rastitunnus leimasimeen
Kuntosuunnistusvalvojan (kv) tehtävät
1 tarkastaa ratamestarin ratasuunnitelmat kartalla
2 tarkastaa rastien paikat maastossa ja rastimääritteet
3 noutaa rastiliput ja Emit-leimasimet maastosta mahdollisimman pian, viimeistään seuraavana päivänä
Emit- erityisohjeet:
1 Rasteilla käytetään ainoastaan Emit-leimasimia / ajanottoa. Kortittomat voivat vuokrata kortin kartanmyyjältä tai kulkea reitin ilman aikaa ja leimauksia.
2 Emit toimitsija tuo tapahtumapaikalle emit lähtö- ja maalileimasimet ohjeineen ja pukkeineen sekä kortinlukulaitteet (MTR) sekä Emit-vuokrauslomakkeet.
3 Lähdössä ei tarvita toimitsijaa - vain emit lähtöleimasin
4 KJ tuo tapahtumapaikalle riittävästi Emit-osallistumiskortteja ( ei leimausruudukkoa)
5 RMn tulee sijoittaa maali paikkaan, johon voi pysäköidä auton (sateelta on päästävä suojaan)
6 RM käyttää rastitunnuksina Emit-leimasimien numeroita
7 RM luovuttaa tapahtumapaikalla 1kpl/rata rastinmääritteitä Emit-toimitsijalle
8 Kartanmyyjä vuokraa emit kortteja ja kirjaa vuokraajan nimen ja puhelinnumeron Emit-vuokrauslomakkeeseen, hukattu kortti on korvattava
9 Kortin vuokrausta kahteen kertaan tulee välttää - jos Emit kortit ovat kaikki vuokrattu ja osa palautunut , voi palautuneet vuokrata uudelleen. Tällöin vuokrauslomakkeeseen tulee kirjata molempien käyttäjien tiedot sekä merkitä selvästi kumpi käyttäjä on ensin käynyt metsässä
10 Kartanmyyjä luovuttaa suunnistajalle kartan ja rastimääritteet sekä kehottaa suunnistajaa ilmoittautumaan tulospalveluun ennen lähtöä maastoon
11 Emit-asioissa neuvoja voi kysyä Varosen klaanilta (Arto 040-5834105, Teemu ja Ikolat)
Kaikki järjestelyvuorossa olevat
1 ilmoittaudu viimeistään viikkoa ennen tapahtumaa kuntosuunnistusjohtajalle, jotta hän tietää saavansa järjestäjäryhmän kokoon
2 kaikkien ko. tapahtumaan nimettyjen tulee olla paikalla klo 16.30 ja osallistua tasaveroisesti järjestelytehtäviin loppuun asti
3 työvuoro järjestelyissä on luottamustehtävä. Kun jokainen täyttää vastuuntuntoisesti paikkansa, kaikki voivat tuntea olevansa mukana reilussa porukassa hauskassa ja opettavaisessa toiminnassa
4 jos sinulle varattu työvuoro ei sovi, vaihda vuoroa jonkun kanssa
5 ilmoita vaihdosta tai esteestä tapahtuman johtajalle
6 Tänä vuonna maksut ovat seuraavat: aikuinen: 6 €, alle19 v 2 € ja emit vuokraus 1 €. Aluevalmennettavat nuoret 0 €.
7 Smartum, Virike- ja Tyky–liikuntaseteli kelpaa maksuvälineeksi, setelissä oltava käyttäjän nimi
8 Vakuutusyhtiöiden ja joidenkin muidenkin yhteisöjen setelit käyvät maksuksi.
9 jos valmiiksi painetut kartat loppuvat - alennus 1 €
10 jos vuokrattu emit-kortti lakkaa toimimasta, palautetaan vuokra (1 €)
Tavoitteena on järjestää jokaisesta tapahtumasta kaikille osallistujille miellyttävä, hyvin järjestetty liikuntahetki kunkin taitoihin sopivien suunnistustehtävien parissa. Osanottajien tyytyväisyys järjestelyihin on paras palkinto järjestäjille!